Bitcoin dominoi kryptomarkkinaa

Kuten aiemmissakin karhumarkkinoissa, bitcoinin markkinaosuus koko kryptomarkkinasta on vuoden alusta lähtien hitaasti mutta varmasti kasvuun. Sijoittajat siirtävät omistuksiaan joko kokonaan ulos kryptoista, stable coineihin tai sitten kryptomarkkinan turvasatamaan eli bitcoiniin. Tällä hetkellä bitcoinin osuus koko kryptomarkkinasta on noussut lyhyessä ajassa 46 %:iin. Edellisen kerran olimme sillä tasolla viime vuoden lokakuussa.

BTC.D -indeksi mittaa bitcoinin osuutta koko kryptomarkkinasta.

Tämä bitcoinin markkinaosuuden kasvu voi tuntua bitcoinin kurssia seuraavasta oudolta, sillä bitcoinin kurssi on madellut jo useamman viikon vaakasuoraa tasoa $30,000 ympärillä pyörien. Tämä on tarkoittanut edellisen parin viikon aikana sitä, että alttien eli muiden kryptovaluuttojen kurssit ovat tippuneet reippaasti. Tyypillisesti viimeinen periksi antava on aiemmissa karhumarkkinoissa ollut Ethereum, joka myös tippui viimeinkin suhteessa bitcoiniin.

Etherin kurssi suhteessa bitcoiniin.

Krypto- ja defisijoittajan näkökulmasta tämä tarkoitaa sitä mitä olemme jo pitkään toiselleet: varat kannattaa pitää joko käteisenä tai sellaisissa sijoituksissa joihin varmasti uskoo seuraavan parin vuoden ajan.

Fakta on, että kukaan ei oikeasti tiedä mitä tulee tapahtumaan. On vain viisaampia ja vähemmän viisaita arvauksia. Tämän takia edellisessä Hopium.fi:n podcast-jaksossa kannustin rakentamaan omalle sijoitussalkulle muutamia eri skenaarioita ja pohtimaan mitä tekee kussakin tilanteessa. Tämä auttaa toimimaan järkevästi ja oikein sitten kun jokin näistä skenaarioista realisoituu.

Pienenä sivuhopiumina voisin mainita vielä eilisen JP Morganin uutisen. He näkevät nyt bitcoinin ja kryptomarkkinnan kaikista houkuttelevimpana vaihtoehtoisena sijoituskohteena ja siirtävät kaikki kiinteistösijoituksensa tulevaisuudessa kryptoihin. Tämä on aika dramaattinen uutinen taholta, joka on jaksanut haukkua bitcoinia ja kryptomarkkinaa vuosikausia. Jotain merkittävää on tapahtunut pääomasijoittajien ja perinteisen pankkisektorin ajattelussa.

Vitalik avaa ajatteluaan stable coinien suunnittelun suhteen

  • Mikäli haluamme rakentaa kestävän stable coinin, sen rakenteen täytyy kestää myös ns. unwinding-efekti, jossa stable coinin market cap pienenee turvallisesti.  Vitalik käyttää esimerkkinä ajattelussaan Lunaa ja RAI:ta.

Tämä artikkeli näkyy vain tilaajille

Liity mukaan ja saat pääsyn kaikkeen ilmaiseen sisältöön.

Liity mukaan Onko sinulla jo tili? Kirjaudu