Arbitrum on ollut jo pitkään isoin ja suosituin Ethereumin layer 2 -skaalausratkaisuista ja kaiken tämän se on saavuttanut ilman omaa tokenia.

Nyt Arbitrum on painamassa lisää kaasua tuomalla Arbitrum Nitro -päivityksen alustaansa, sekä sen myötä käynnistämällä uudestaan kesällä keskytetyn Arbitrum Odyssey -kampanjan, jonka tavoitteena on kannustaa uusia käyttäjiä tutustumaan lohkoketjuun. Itse uskon, että Arbitrumin TVL eli siihen sijoitetun rahan määrä voi moninkertaistua Ethreumin mergen, Nitro-päivityksen, Odyssey-kampanjan ja ennen kaikkea potentiaalisen, mutta vielä julkaisemattoman $ARBI-tokenin kautta.

Nostan tässä artikkelissa esiin muutaman mielenkiintoisen small cap -projektin Arbitrumin lohkoketjussa, joissa on potentiaalia nousta arvoltaan merkittävästikin uuden TVL:n sisään syöksyn myötä. Toki täytyy aina myös mainita, että mikään tässä artikkelissa mainittu kryptovaluutta ei ole kannustin tai vinkki ostaa sitä. Sijoittaja voi menettää kaikki varansa tämän tyyppisissä pienissä projekteissa.

Kaikki projektit ovat kooltaan alle <$5 miljoonan market capissä. Itse pidän niistä, koska jokainen tuo jonkin uuden innovaation defiekosysteemiin ja sitä kautta omaa vahvaa kasvupotentiaalia. Huomio, että en ole tässä artikkelissa tehnyt projekteille syväluotaavaa riskianalyysiä (tokenomics, tiimi, älysopimukset, ym), vaan tässä tarkasellaan vain niiden liiketoiminta- ja palvelumallia.

Tämä artikkeli näkyy vain maksaville tilaajille

Liity mukaan maksavaksi tilaajaksi ja saat pääsyn kaikkiin sivuston sisältöihin ja oppaisiin.

Liity mukaan Onko sinulla jo tili? Kirjaudu