Tällä hetkellä eräs suosituimmista tavoista siirtää varoja pankkitililtä kryptolompakkoon on käyttää siirrossa ja tarvittavissa vaihdoissa hyväkseen keskitettyjä kryptopörssejä. Koska tämä sivusto edustaa hajautetun rahoituksen eli defin näkökulmaa, ajattelin tuode esille muutamia vaihtoehtoja keskitettyjen pörssien käytölle.

Pörssien käyttöön liittyy helppouden lisäksi myös paljon riskejä. Itse käytän vielä aktiivisesti keskitettyjä pörssejä, kuten Coinbase tai Binance, varojen siirtoon kryptolompakoon. Teen näin, koska siirto tätä kautta on usein edullisin. Esimerkiksi Coinbase tukee SEPA-maksuja, jonka ansiosta siirtotapahtuma suomalaiselta pankkitililtä Coinbaseen kestää noin 10-20 sekunttia. Tämän jälkeen vaihdan eurot etheriin ja siirrän ne välittömästi pois Coinbasesta.

Olen kuitenkin silloin tällöin törmännyt näinkin nopealla altistumisella tilanteisiin, joissa esimerkiksi vaihtotapahtuman jälkeen varani eivät olekkaan olleet välittömästi nostettavissa pois, vaan järjestelmässä on ollut jokin päivitys tai vastaava tekninen ongelma.

Näiden keskitettyjen palveluiden riskien johdosta kannattaa pitää itsellään takataskussaan valmiina myös muita tapoja siirtää varoja kryptolompakkoon.

Kannattaa huomioida, että usein nämä “fiatista kryptolompakkoon” -palvelut toimivat luotto- tai pankkikortin kautta, jolloin niiden kautta tehtyihin maksuihin sisältyy useamman prosentin vaihtomaksu. Osa palveluista tukee myös pankkisiirtoja.

Tämän lisäksi kannattaa olla tarkkana vaihtokurssin suhteen. Osa palveluista voi mainostaa itseään hyvin edullisena tai jopa ilmaisena, mutta ne tekevät rahaa käyttämällä keskitettyjä pörssejä heikompaa vaihtokurssia. Tähän malliin perustuu mm. Yhdysvalloissa toimiva suosittu “ilmainen” osakepörssi nimeltä Robinhood.

Banxa

Ajattelin heti alkuun esitellä erään tärkeän on-ramp -toimijan nimeltään Banxa. Se ei itsessään tarjoa siirtopalveluita kuluttajille, mutta toimii lukuisten eri palveluiden tarjoajien teknologia-alustana.  Se on jo vuonna 2014 perustettu yritys, joka strategiassa on ollut alusta pitäen paikallisten lupien ja lisenssien hankkiminen eri maista, jonka avulla se pystyy tarjoamaan paikallisen pankki- ja rahoituslainsäädännön puitteissa toimivia palveluita paikaillisille markkinoille.  

Tämä artikkeli näkyy vain tasoille: Premium tai Defi 101: sisällöt aloittelijalle

Liity mukaan ja upgraidaa tilisi taso nähdäksesi tämän artikkelin.

Liity mukaan Onko sinulla jo tili? Kirjaudu