No niin, vuosi olisi sitten paketissa ja valmiina siirtymään katsomaan minkälaista kaaosta on luvassa vuodesta 2023.

Tämä vuosi oli monelle sijoittajalle todella karmea. Varsinkin jos sattui keskittämään varojaan liikaa ja vielä keskitettyihin palveluihin, kuten BlockFI, Celsius tai FTX. Itse menetin 90 % sijoitetuista varoista 2017-2018 ICO-boomin yhteydessä ja opin kantapään kautta hajautuksen merkityksen kryptoissa.

Tämän lisäksi on hyvä ymmärtää kryptomarkkinan volatiliteetin merkitys: koska hinnat voivat vaihdella -90 % ja +1000 % välillä muutaman vuoden sisällä, on hyvin tärkeää pystyä sijoittamaan varoja kryptomarkkinalle pitkäjänteisesti. Pahinta on tilanne, jossa sijoitettuja varoja tarvitseekin johonkin henkilökohtaisen elämän tärkeään menoon juuri silloin kun olemme karhumarkkinan pohjilla.

Defi Suomen uutisia

Defi Suomen maksullinen blogi ja ilmainen uutiskirje on pyörinyt huhtikuusta lähtien Tähän asti artikkeleita ja blogipostauksia on syntynyt yli 200 kpl. Keskimäärin yhden postauksen pituus on ollut noin 1 200 sanaa eli näistä saisi aikaan jo merkittävän kokoisen kirjan :)

Toivottavasti sisällöistä on ollut hyötyä myös sinulle lukija. Koska teen Defi Suomea vielä sivutoimisesti ja yksin, oman motivaation kannalta kaikki palaute on äärimmäisen tärkeää. Mikäli pidit jostain sisällöstä, huomasit virheitä artikkelissa tai sinulle tulee vaikkapa mieleen kehitysideoita, lähetä sähköpostia cee@defisuomi.fi. Kaikki palautteet luetaan ja niihin vastataan.

Ensi vuonna Defi Suomi jatkaa puksuttamistaan eteenpäin myös tämän karhumarkkinan keskellä. Sunnuntaisin ilmestyy edelleenkin ilmainen uutiskirje.

Premium-tason jäsenille on tarjolla yhä laadukkaampaa sisältöä. Premium-jäsenyyteen kuuluu myös pääsy suljettuun Discord-ryhmään. Jaan sinne erilaisia alpha-vinkkejä uusista avautuvista projekteista, testiverkossa olevista palvelusita ja muista mielenkiintoisista defiuutuuksista. Näitä vinkkejä ei tule näkyville blogiin.

Maksullisissa artikkeleissa yritän painottaa ensi vuonna enemmän aloittelijoille suunnattuja sisältöjä. Pyrin jokaisen palvelun esittelyn yhteydessä käymään lyhyesti läpi ohjeet siitä miten palveluun voi sijoittaa ja miten sitä käytetään. Käyn läpi myös keskeiset riskit, jotta sijoittajana olisit paremmin selvillä siitä mihin olet sijoittamassa.

Markkinakatsaus

Alla on hyvä yhteenveto tämän menneen vuoden kaaoksista. Tuntuu, että viime tammikuusta olisi ainakini viisi vuotta aikaa. Sen verran paljon on kryptomaailma ja defi muuttunut sen jälkeen.

Ja sama Ethereumin vuoristoradan näkökulmasta:

Tämä vuosi päättää defimarkkinan samanaikaisesti synkkiin ja positiivisiin tunnelmiin. Synkkää on lähinnä regulaation uhka ja sen aiheuttama epävarmuus, sekä varojen pakeneminen defin ulkopuolelle. Positiivista on erittäin aktiivinen kehittäjäyhteisö, joka puskee ulos päivittäin uusia innovatiivisia defipalveluita ja jatkaa vanhojen kehittämistä. Defi on stable coinien lisäksi eräs tärkeimmistä kryptovaluuttojen ja lohkoketjun hyötypalveluista. Ensi vuosi tuonee mukanaan yhä vahvemman linkityksen reaalimaailman assetteihin ja palveluihin.

Uutiset

Synthetix v2 perpit ovat julkaistu: https://twitter.com/synthetix_io/status/1606031609601277952 . V2:n perpetuaalifutuurisopimukset alentavat niiden käyttöön liittyviä kustannuksia käyttämällä taustalla off-chain oraakkelijärjestelmää.

Epäonnistunut Neutrino-stable coin pivotoi toimintamallinsa indeksirahastoksi: https://twitter.com/wavesprotocol/status/1605916276575965185?s=20&t=9kcYSBiOHsxfSMYQvUWPtA. Tulemme varmasti näkemään ensi vuoden puolella yhä useampia muita suunnan muutoksia eri defipalveluilta. Varsinkin stable coinit tulevat olemaan regulaattoreiden tähtäimessä.

1inch dex-aggregaattori julkaisi uuden päivityksen, jonka myötä swapit eivät maksa mitään ja ne voidaan tehdä ns. limit ordereina eli ennalta asetettuun hintaan: https://blog.1inch.io/the-1inch-network-releases-a-major-upgrade-fusion-96184d8141d3. 1inch on eräs defin käytetyimmistä vaihtopalveluista, jonka avulla käyttäjä saa eri vaihtopörssien halvimman hinnan käyttöönsä. 1inchissä on mukana myös limit orderit eli käyttäjä voi asettaa haluamansa hinnan etukäteen ja vaihto toteutuu vain mikäli hintataso saavutetaan.

Matic eli Polygonin lohkoketjun oma token on nyt treidattavissa ja sijoitettavissa nyt myös Cosmos-lohkoketjun isoimmassa hajautetussa pörssissä eli Osmosis:ssa: https://twitter.com/flowslikeosmo/status/1605270362849038337?s=12&t=m0ZuPt036jgaJNxM91quZg. Tällä hetkellä MATIC-OSMO -parin likviditeetin tarjoaja saa mukavaa 44 % APR-tuottoa, joka maksetaan ulos $OSMO-tokenina.

Japani poistaa aiemmin asettamansa kiellon USDT:ltä: https://cointelegraph.com/news/japan-to-lift-the-ban-on-foreign-stablecoins-like-usdt-in-2023-report. Tämä on luonnollisesti bullish-uutinen kryptovaluuttojen ja defin kannalta.

Avalanchen lohkoketjussa toiminut isoin hajautettu pörssi, TraderJoe on nyt laajentunut Arbitrumin puolelle: https://joecontent.substack.com/p/trader-joe-is-now-live-on-arbitrum. Defi Suomi tulee julkaisemaan myöhemmin ensi vuoden puolella kattavan oppaan Trader Joe:n käyttöön. Stay tuned!

Mango ja Aave -lainapalveluita manipuloinut Avi Eisenberg pidätetiin eilen Puerto Ricossa ja häntä syytetään mistäs muusta kuin markkinamanipulaatiosta: https://twitter.com/summersthings/status/1607861933322952709. Vaikka defi mahdollistaakin monenlaisen toiminnan ja palveluiden käytön, on markkinoiden manipulointi silti laitonta.

Sushi Swap harkitsee päivittävänsä pörssinsä Sushi-tokenin rahoitusmekaniikkaa eli tokenomikseja: https://www.theblock.co/post/198569/sushiswap-tries-to-breathe-life-back-into-protocol-with-new-tokenomics-proposal. Omaan korvaan päivitykset eivät kuullosta erityisen houkuttelevilta, sillä Sushi-tokenin steikkaustuotot syntyisivät treidausmaksujen sijaan inflatorisista emissioista eli uusien tokeneiden luomisesta.

Defi Suomen uusimmat artikkelit

Opas Aave-lainapalvelun käyttöön kertoo miten voit tienata passiivista tuloa talletuksen kautta, miten nostat kryptovaluuttapohjaista lainaa, miten voit hyödntää $AAVE-tokenia, ja minkälaisia riskejä lainapalveluihin sisältyy: https://www.defisuomi.fi/defi-suomen-opas-aave-lainapalvelun-kayttoon/

Defi Suomen opas Aave-lainapalvelun käyttöön
Mikä ihmeen Aave? Aave on Suomesta (tai suomalaisen perustajan) alkunsa saanut defin suurin ja käytetyin lainapalvelu, joka tarjoaa digitaalisia lainoja ja rahoitusratkaisuja yrityksille ja yksityishenkilöille. Se perustettiin vuonna 2017 EthLend-nimellä ja aloitti toimintansa tarjoamalla lainoja…

Hopium-podcastin vuoden viimeisessä jaksossa käytiin lyhyesti läpi kulunutta vuotta sekä annettiin ennustuksia tulevalle: https://anchor.fm/hopium-fi/episodes/Hopium-30---Kulunut-vuosi-ja-tulevan-vuoden-ennustukset-e1srlv8. Näille ennustuksille voidaan sitten naureskella vuoden 2023 viimeisessä Hopium-jaksossa :)


Defi Suomen parhaita ja eniten luettuja postauksia vuodelta 2022

Tässä alla vielä muistutuksena eräitä Defi Suomen suosituimpia artikkeleita kuluvalta vuodelta. Osa näistä vaatii premium-jäsenyyden ja osa on luettavissa ilmaiseksi.

Defi 101: Miten siirtää kryptovaluutat pörsseistä omaan lompakkoon
Tämän vuoden kesän jälkeen keskitetyissä kryptovaluuttapalveluissa (CeFi) on tapahtunut lukuisia epäonnistumisia ja romahduksia. Näistä merkittävimmät tavallisen kuluttajan näkökulmasta olivat varmasti kesäinen Celsiuksen konkurssi ja marraskuinen FTX:n romahdus. Näin defin edustajana täytyy muistu…
Mitä on yield farming ja miten sen avulla tienataan passiivista tuloa?
Tämä artikkeli on suunnattu defin aloittelijoille, jotka ovat vasta tutustumassa defipalveluiden maailmaan. Tässä artikkelissa käydään läpi mitä tarkoittaa yield farming ja miten sen avulla voi tienata tuottoja defissä. Huomioithan, että mikään tässä artikkelissa mainittu palvelu ei ole kannustin si…
Vivulla eli lainalla sijoittamisen perusteet
Moni lukija on varmasti törmännyt defissä lainalla sijoittamiseen, joko omien kokeilujen kautta tai sitten lukemalla kauhutarinoita sen riskeistä. Tässä artikkelissa käyn läpi mitä riskejä vivulla sijoittamiseen liittyy, kerron muutamista strategioista, joissa sitä voi hyödyntää, ja millä tavoin vo…
Defin seuraava innovaatio: delta-neutraalit protokollat
Sijoitukset defin maailmassa kiertävät vahvasti voimassa olevien narratiivien ja trendien kautta. Vuosi sitten oli OHM season, tuli defi2.0:t, lukuisat forkit, optioalustat, jne. Defissä tämä narratiivien perässä juoksu on huomattavasti vauhdikkaampaa perinteisen sijoittamisen ja rahoituksen maailma…
Defi Suomen opas: Bitcoin ja defi
Moni bitcoinin omistaja varmasti pohtii miten bitcoinista saisi kassavirtaa tuottavan sijoitusinstrumentin. Bitcoinin omistaminen itsessään kun ei tuota mitään, muuten kuin potentiaalisen arvonnousun kautta. Tässä artikkelissa käydään läpi tämän hetkisiä vaihtoehtoja, palveluita ja metodeja yhdistä…
Miten sijoittaa rapumarkkinassa?
Nyt kun kryptomarkkina on tuskallisesti ja lukuisten likvidointien kautta laskeutunut tukevammalle tasolla, jatkamme todennäköisesti vielä jonkin aikaa ns. rapumarkkinassa eli kurssit matelevat hiljalleen vaakatasossa eteenpäin. Rapumarkkinassa kurssit voivat väliaikaisesti nousta positiivisten uut…
Cosmos ja $ATOM-token sijoituskohteena + vinkit kolmesta Cosmos-pohjaisesta lohkoketjusta
Cosmos lähti kehittämään jo vuonna 2014 proof of stake -pohjaista lohkoketjua ja sen teoreettinen pohja toimi myös innoittajana Ethereumille ja sen perustajalle, Vitalik Buterinille. Moni Cosmoksen innovaatio, kuten vaikkapa Tendermint-konsensus -mekanismi, on toiminut innoittajana muille lohkoketju…
9 defisijoittajan tyypillistä virhettä
Defisijoittajan elämä ei ole tehty millään tavalla helpoksi. Teknisten haasteiden lisäksi markkinoilla voi kohdata huijauksia tai sijoittaja voi ajautua tekemään virheellisiä sijoituspäätöksiä tunteisiin pohjautuen. Alla on listattu muutamia tyypillisiä virheitä joihin moni kokenut ja kokematon sijo…
Itsestään takaisin maksavat lainat: kolme eri strategiaa
Miltä tuntuisi ottaa laina, joka hiljalleen maksaa itseään pois? Perinteisen rahoituksen puolella tämä onnistuu vain sijoitusasuntojen avulla, jossa vuokralle laitettu asunto hilljalleen lyhentää lainaa.
Defi 101: Hajautetut pörssit eli dexit
Hajautettujen pörssien historia Kryptomarkkinan ensimmäisinä vuosina ainut käytettävissä oleva kryptovaluutta oli bitcoin. Aivan alkuvaiheessa sitä ei pystynyt vaihtamaan dollareihin kuin yksittäisten käyttäjien kautta, joko epäluotettavasti verkon välityksellä tai tapaamalla heitä kasvotusten. Mu…
Opas defisalkun suunnitteluun ja rakentamiseen
Tämän oppaan avulla opit kolme eri tapaa rakentaa sijoitussalkku, 7 asiaa jotka sinun pitää ottaa huomioon ja 4 strategiaa voittojen ottamiseen.
Opas defiprojektien analysointiin ja sijoitusmahdollisuuksien löytämiseen
Disclaimer: tämä artikkeli ei ole sijoitusneuvontaa eli mikään tässä artikkelissa mainittu kryptovaluutta ei ole kannustin ostaa sitä. Kryptovaluutat ovat korkean riskin sijoitustuotteita ja sinun tulee huolehtia itsenäisesti omista sijoituspäätöksistäsi. Uusien defiprojektien löytäminen ei ole vai…
Miten defi eli hajautettu rahoitus eroaa perinteisestä rahoituksesta (tradfi)
Defi tulee sanoista decentralised finance eli hajautettu rahoitus, mutta se ei juurikaan vielä selvennä mistä on kyse. Hajautettu rahoitus tarkoittaa kryptovaluutta-pohjaista, lohkoketjujen päällä toimivaa uutta rahoitusjärjestelmää, joka toimii vaihtoehtona perinteiselle rahoitusmaailmalle (TradFi…

Hakkeroinnit ja tietoturva


Krypto-osoitteiden käyttöön liittyvä hyökkäys on käynnissä: https://officercia.mirror.xyz/n-sXszeDoNU3wtUUxRQEYvxQlZ6loaFElILzm2gnMzw

Ethereum security resources: https://github.com/stars/pcaversaccio/lists/ethereum-security

Defrost Finance huijasi käyttäjiään hakkeroinnilla vaikka kyseessä oli tuttu ja turvallinen rugpull: https://link.medium.com/aS4FCWHp7vb

3commas-treidauspalvelun API-avaimet ovat vuotaneet julkisuuteen. Mikäli olet antanut jollekin keskitetylle pörssille tai palvelulle pääsyn 3commasin kautta, poista se välittömästi: https://twitter.com/tier10k/status/1608186096411725826

Uusi huijausmetodi käytössä. Siinä käyttäjä kutsutaan mukaan suljettuun peliyhteisöön ja hänet yritetään saada lataamaan pelin asennustiedosto, joka lopulta vie varat kryptolompakosta: https://twitter.com/MaXXIscr/status/1608211110645174273

Työkalut

Mean Finance tarjoaa työkalun, jonka avulla voi ostaa tasaisesti Etheriä tai wBTC:tä: https://mean.finance/create.

Kiitos vielä kertaalleen, että olet ollut mukana Defi Suomen yhteisössä! Kaikki palaute ja kommentit ovat arvokkaita eli lähetä viestisi joko Telegramin kautta tai sähköpostilla osoitteeseen cee@defisuomi.fi


Tsekkaa myös Defi Suomen muut artikkelit

Muut artikkelit: https://www.defisuomi.fi/tag/artikkelit/
Projekti-analyysit: https://www.defisuomi.fi/tag/analyysit/
Oppaat: https://www.defisuomi.fi/tag/oppaat/
Aloittelijoiden sisällöt: https://www.defisuomi.fi/tag/defi-101/
Defin aloittelijan verkkokurssi: https://verkkokurssit.defisuomi.fi/p/defi-101-aloittelijan-opas-defin-maailmaan


Tule mukaan yhteisöön

Telegram-kanava: https://t.me/defisuomi
Discord-serveri: https://discord.gg/Ca3kAKaPyF
Twitter: https://twitter.com/DefiSuomifi
LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/defisuomi
Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCzv0iOeQcDcaGHmJ1tXWTYg
Hopium-podcast: https://anchor.fm/hopium-fi
Defi Suomen podcast: https://anchor.fm/defi-suomi

Jaa tämä postaus