Hyvää sunnuntaita defikansa, joka pimeässä vaeltaa! 😎

Perjantaina kun ajelin töihin niin tuli mieleen, että defiä voisi hyvin verrata open source -softaan. Open source ei tarkoita, että softassa ei olisi bugeja tai ongelmia, mutta se läpinäkyyvyden johdosta vähentää niitä ja pikku hiljaa bugit poistuvat, verrattuna closed source softaan. Open source ei myöskään ole tappanut closed source softaa, mutta suurin osa maailman IT-infrasta pyörii avoimen lähdekoodin päällä, koska se on turvallisempaa.

Tämä analogia auttoi hahmottamaan paremmin Celsiukseen, Terraan ja FTX:ään liittyviä ongelmia. Avoin tai suljettu ohjelmisto ei itsessään ole huono tai hyvä. Kyse on vain sopivuudesta käyttötarkoitukseen. Yleisesti voitaneen sanoa, että avoimuus ja läpinäkyvyys on hyvä juttu, jonka johdosta myös avoin lähdekoodi on haasteistaan huolimatta saavuttanut globaalissa mittakaavassa määräävän aseman. Samoin oletan tapahtuvan myös defin suhteen.

Defi Suomen uutisia 🎉

Defi Suomi on avannut uuden aloittelijoille suunnatun uutiskirjeen ja tilaustason. Aiemmin Defi Suomessa oli käytettävissä ilmainen tili, johon tämä sunnuntainen uutiskirjekin kuuluu, ja maksullinen premium-tili. Näiden rinnalle on tullut nyt 7 €/kk kustantava tili, jolla saa käyttöönsä Defi Suomen aloittelijoille suunnatut sisällöt: https://www.defisuomi.fi/tag/defi-101/.

Mikäli olet jo premium-tilaaja, voit tilata myös nämä aloittelijoille suunnatut sisällöt Membership-osion kautta. Kirjaudu sisään Defi Suomeen ja siirry tänne: https://www.defisuomi.fi/account/. Klikkaa pientä “Tilin asetukset” -linkkiä Tilin tiedot -osion alalaidassa, valitse tämän jälkeen Emails-kohdasta “Manage” ja pääset klikkaamaan päälle myös tämän uuden uutiskirjeen.

Näiden lisäksi olen avannut Defi Suomeen oman Avoimet työpaikat -sivun, jonne julkaisen tiedossani olevia lohkoketju- ja web3 -alan työpaikkoja: https://www.defisuomi.fi/web3-avoimet-tyopaikat/. Mikäli olet alan työnantaja ja haluat julkaista oman työpaikan Defi Suomen sivulla niin laita viestiä cee@defisuomi.fi.

💡
Olen rakentamassa referral-ohjelmaa Defi Suomeen jonka avulla voit auttaa allekirjoittanutta ja defin kasvua Suomessa. Saat oman uniikin linkin, jonka kautta voit suositella Defi Suomea. Jokaisesta uudesta jäsenestä saat itsellesi etuja. Mikäli haluat liittyä mukaan pilottiohjelmaan niin laita sähköpostia cee@defisuomi.fi.

Huom: tavoitteena ei ole "shillata" defiprojekteja vaan palkita sinua Defi Suomen markkinoinnista ja uusien jäsenien saamisesta defitiedon pariin.

Markkinakatsaus

Defimarkkinat itsesään toimivat FTX:n romahduksen aikana normaalisti, mutta se vaikutti luonnollisesti defissä pyörivien kryptovaluuttojen hintoihin ja tätä kautta myös defin market capiin. Tällä hetkellä defiin on sitoutunut $43 miljardin edestä varoja eli tiputusta on n. $10 miljardin verran tasosta, jossa pyörimme monta kuukautta kesän jälkeen.

Defin market capissa tapahtunut tiputus vastaa siis suurin piirtein FTX:ltä kadoksissa ollutta summaa, mutta tämä on enemmänkin sattumaa, joka johtuu vain saman suuruisesta hintojen muutoksesta.

Uutiset

BUSD eli Binancen hallinoima, mutta Paxoksen julkaisema stable coin voi olla eräs turvallisimmista stableista: https://twitter.com/SebVentures/status/1591840876686606337. USDC:llä on vakuutena paljon 30 päivän maturiteetillä olevaa velkaa, kun BUSD käyttää lähinnä 7 päivän maturiteettiä. Jälkimmäisen tuotto on matalampi, mutta luonnollisesti parantaa maksuvalmiutta. Kannattaa muistaa, että vaikka BUSD on brändätty Binancen nimiin, on se kuitenkin virallisesti Paxoksen alaisuudessa toimiva stable.

Cumberland uskoo, että FTX:n romahdus ohjaa defiä pois sentralisaatiosta: https://www.theblock.co/post/186676/cumberland-ftx-collapse-to-trigger-structural-change-in-crypto-markets-away-from-centralization. Tämä liittyy uutiskirjeen alussa nostamaani vertaukseen defistä avoimen softana, joka välttää monia suljettuun rahoitukseen liittyvisät ongelmista.

Defi Suomi on kirjoittanut muutamia oppaita ja artikkeleita instituutioille lainaa tarjoavista palveluista, jotka perustuvat vakuudettomaan luottoon. Nyt nämä palvelut ovat FTX:n romahduksen jälkeen heikossa maineessa, koska niiden vakuus perustui nimenomaan kyseisen yrityksen tai rahoitusinstituution maineeseen: https://thedefiant.io/unsecured-defi-lenders-look-shaky-post-ftx. Moni näistä alivakuudellisia luottoja käyttäneistä instituutioista oli ja on edelleen ns. market makereitä eli eivät suoranaisesti defin tai kryptomarkkinan ulkopuolella toimivia tahoja. Eräs esimerkki vastakkaisesta on Goldfinch, joka tarjoaa luottoa tahoille, joille sitä ei välttämättä ole saatavilla perinteisestä rahoitusmaailmasta: https://app.goldfinch.finance/pools/0x538473c3a69da2b305cf11a40cf2f3904de8db5f.

Defin lainapalvelut instituutioille ja yrityksille
Defiin on avautunut vuoden 2022 useita eri palveluita, jotka tarjoavat eri instituutioille ja yrityksille pääsyn defin hajautetuille kryptovaluutta-pohjaisille lainamarkkinoille. Osa näistä tarjoaa vakuudetonta lainaa rajatulle ja tarkistetulle yritys- ja instituutioryhmälle, osa RWA-pohjaista (real…

Solana Foundation paljastaa minkälaisia menetyksiä ja tappioita FTX:n romahduksesta koitui: https://thedefiant.io/solana-ftx-exposure. Foundationilla oli n. $1 miljoonan edestä talletuksia FTX:ssä. Heidän mukaansa määrä oli merkityksetön heidän treasuryn kannalta. Foundationilla oli myös $3.2 miljoonan edestä FTX:n osakkeita, 3,2 mijoonaa $FTT-tokenia ja 135 miljoonaa $SRM-tokenia, jotka nyt ovat jumissa pörssissä.

JP Morganin mielipide FTX:stä ja defistä:

Bottom signal thread: https://twitter.com/heirocapital/status/1592183769339166720. Hauska yhteenveto erilaisista twiiteistä, jotka kaikki signaloivat sitä, että alamme saavuttamaan markkinapohjaa. Niille kenelle tämä meemi ei ole tuttu: tyypillisesti kryptomarkkinoiden pohjalukemat saavutetaan siinä kohtaa kun suurin osa yleisöstä ei usko kryptojen enää nousevan ikinä ja ala on lopullisesti kuopattu.

Alla muutama esimerkkejä tästä:

Geminin oma Earn-palvelu ei pysty myöskään vastaamaan asiakkaiden nostoihin, koska varat ovat kiinni muualla: https://www.theblock.co/post/187534/gemini-earn-unable-to-meet-customer-redemptions-as-genesis-unit-pauses-withdrawals. Kannattaa muistaa, että kaikki pankki- ja rahoituspalvelut toimivat näin. Käyttäjien varat on uudelleen lainattu tai sijoitettu eteenpäin, jotta keskitetty pörssi saa niistä myös itselleen tuottoja pelkkien kustannuksien sijaan.

Defi Suomen alpha-raportissa aiemmin mainittu Trader Joen Liquidity Book -AMM on nyt livenä: https://twitter.com/traderjoe_xyz/status/1592910600258355202. Siinä likviditeettiä tarjotaan pooliin tietyn kiinteästi hinnoiteltuun alueen sisällä.

InsureDAO käynnistyi Arbitrumin puolella: https://app.insuredao.fi/arbitrum. Sen avulla defisijoittajat voivat ostaa suojaa esim. hakkerointeja tai stable coinin depegiä vastaan: https://insuredao.gitbook.io/insuredao/overview/what-is-insuredao

Aave on livenä Aztecin zk-pohjaisessa ratkaisussa. Sen avulla sijoittajat voivat tallettaa varoja Aztec Connectin kautta ja säilyttää yksityisyytensä: https://twitter.com/aztecnetwork/status/1592517914787094530

Defi Suomen uusimmat artikkelit

Alpha-raportti: https://www.defisuomi.fi/alpha-9-mielenkiintoista-projektia-arbitrumissa/. Raportissa on 9 mielenkiintoista Arbitrumissa avautumassa olevaa tai alkuvaiheen defiprojektia, jotka kaikki tuovat jotain uutta ja innovatiivista markkinoille. Mukana on myös aloittelijoille suunnattu ohje siitä miten varoja voi siirtää Arbitrumin puolelle.

💡
Haluatko saada hyvän otteen koko defimarkkinasta ja oppia defin perusteet? Defi Suomen 10/10 palautetta saanut verkkokurssi on nyt -30 % alennuksessa: https://defi-suomi.teachable.com/p/defi-101-aloittelijan-opas-defin-maailmaan?coupon_code=DEFI101&product_id=4211711

Kurssissa on 30 päivän rahat takaisin -takuu eli mikäli et ole tyytyväinen kurssiin, palautan rahasi takaisin.


Miten siirrät kryptovaluutat pois pörsseistä omaan lompakkoon: https://www.defisuomi.fi/defi-101-miten-siirtaa-kryptovaluutat-porsseista-omaan-lompakkoon/. Opas kertoo miten voit siirtää keskitetyistä pörsseistä ja cefi-palveluista varasi sinun hallinnoimaan omaan kryptolompakkoon. Mukana on myös perusteet lompakoiden hallinnasta ja miten valita itselle sopiva lompakko.

17 % APR-tuotto stETH-ETH -poolille StakeDAO:ssa: https://www.defisuomi.fi/defifarmaajan-vinkki-stakedao-n-steth-strategia-tuottaa-17-apr/. Defifarmaajan vinkkiraportti sisältää myös katsauksen riskeihin ja oppaan miten voit sijoittaa kyseiseen pooliin. Pooli sopii sijoittajalle, joka on bullish Ethereumin ekosysteemin suhteen, mutta ei halua altistua impermanent loss -riskille. stETH on Lido Financen likvidi steikkaustoken ETH:lle ja stETH:n arvo pyrkii seuraamaan ETH:n arvoa.

Mikä ihme on bribe-markkina ja miten se oikein toimii defissä? Esittelen tässä artikkelissa erään vasta julkaistun yBribe-markkinapaikan ja avaan hieman alustojen toimitalogiikkaa: https://www.defisuomi.fi/alpha-ybribe-eli-yearn-financen-uusi-bribe-alusta/. Mukana myös yksinkertainen ohje miten defisijoittaja pääsee haalimaan näitä ilmaisia lahjuspalkkioita itselleen.

Luettavaa eli pidemmät sisällöt

Whitepaper, jossa esitellään Validium-rolluppien rakentaminen Bitcoinin lohkoketjun päälle. Tämän avulla Bitcoinin päällä voitaisiin ajaa Turing-yhteensopivia sovelluksia ja älysopimuksia: https://bitcoinrollups.org/.

Työkalut

MobyMask on Metamask varustettuna light clientillä: https://metamask.io/news/security/meta-mask-and-laconic-launch-moby-mask-light-client/. Light client säilyttää ns. blokki-headerit itse, joten se on turvallisempi käyttää kuin perinteinen Metamask.

Coingecko käyttää Defillaman rajapintaa ja tarjoilee sitä kautta Proof of reserves dataa: https://twitter.com/coingecko/status/1592493513240821760

Jos kiinnostaa seurata Fraxin ekosysteemiä niin huomasin, että heidän sivuilla on kätevä dashboard fxsETH:n eli Fraxin steikkaamaan Etherin eri osa-alueiden seurantaan: https://facts.frax.finance/frxeth. Olen kirjoittamassa myös artikkelia fxsETH:stä ja siitä miten se tulee kahmimaan ison osan steikatun ETH:n markkinoista. Stay tuned!

Tapahtumat

Huomenna maanantaina on epävirallinen Defi Suomen lounastapaaminen Kalasataman Lepuuttaja-ravintolassa klo 12:30. Mikäli haluat liittyä joukkoon niin laita viestiä cee@defisuomi.fi niin tiedän odottaa saapumistasi. Tällä hetkellä mukaan on tulossa 5-6 kpl Defi Suomen yhteisön jäseniä.

Mikäli tiedossasi on defiin tai web3:een liittyviä tapahtumia, voit vinkata niistä minulle samaan osoitteeseen: cee@defisuomi.fi

Muista myös Juuso Roinevirran luoma kalenteri, jonne tapahtumat kannattaa myös ilmoittaa: https://cal.ape.llc/

Työpaikat

Defi Suomen uusin avoin työpaikka on suomalaisen Membrane Financen Seniro Software Developer: https://www.linkedin.com/jobs/view/3361383455/

Katso muut avoimet työpaikat: https://www.defisuomi.fi/web3-avoimet-tyopaikat/


Tsekkaa myös Defi Suomen muut artikkelit

Muut artikkelit: https://www.defisuomi.fi/tag/artikkelit/
Projekti-analyysit: https://www.defisuomi.fi/tag/analyysit/
Oppaat: https://www.defisuomi.fi/tag/oppaat/
Aloittelijoiden sisällöt: https://www.defisuomi.fi/tag/defi-101/
Defin aloittelijan verkkokurssi: https://verkkokurssit.defisuomi.fi/p/defi-101-aloittelijan-opas-defin-maailmaan


Tule mukaan yhteisöön

Telegram-kanava: https://t.me/defisuomi
Discord-serveri: https://discord.gg/Ca3kAKaPyF
Twitter: https://twitter.com/DefiSuomifi
LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/defisuomi
Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCzv0iOeQcDcaGHmJ1tXWTYg
Hopium-podcast: https://anchor.fm/hopium-fi
Defi Suomen podcast: https://anchor.fm/defi-suomi

Jaa tämä postaus